Uutisarkisto
![]() |
Äitienpäivälounas kauniissa kartanomiljöössä
Sannäsin Kartanon runsas äitienpäivälounas on katettuna sunnuntaina 8.5.2011 klo 12.30 tai 15.00. |
![]() |
Aalto-yliopisto Sannäsin Kartano Oy:n omistajaksi Toiminta jatkuu ennallaan |
![]() |
Kamariorkesteri Avanti!
Kamariorkesteri Avanti! keskittää joka kesä majoituksensa, harjoittelunsa ja hekumointinsa Sannäsin Kartanoon Suvisoitto-tapahtumansa yhteydessä. Professori Ilkka Oramo ja hänen innostamansa kapellimestarit Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste organisoivat ensimmäisen Suvisoiton jo vuonna 1986 Porvoossa. Avantin Suvisoiton ohjelman vuonna 2010 suunnitteli sellotaiteilija Seppo Kimanen, joka käytti nykyisen asuinpaikkansa Tokion rikasta musiikkitarjontaa pohjana musiikillisen sillan rakentamiseen Porvoon kanssa. Samanaikaisesti Sannäsin Kartanossa järjestetään vuosittain Sävellyspaja nuorille säveltäjille. Säveltäjäoppilaiden työtä johtivat vuonna 2010 Tomi Räisänen, Jukka Tiensuu, Ilkka Oramo, Jouni Kaipainen ja Esa-Pekka Salonen. Kuvassa kapellimesteri Esa-Pekka Salonen ja toimitusjohtaja Marika Risku. |
![]() |
Juustoseuran suosituskilpi
Sannäsin Kartanolle on myönnetty Juustoseura ry:n suosituskilpi. Suosituskilven luovuttivat 18.4.2008 Juustoseura ry:n hallituksen jäsen Caj Grundström (oikealla) sekä Itä-Uudenmaan Juustoseuran varapuheenjohtaja Bengt Wallén ja sihteeri Bo Stenbacka (vasemmalla). Kuvassa keskellä Sannäsin Kartanon toimitusjohtaja Marika Risku. |




